15.12.2014

SISUSTUSHULLUUDEN ALKU - SISUSTUSLIIKE DOMDOM, ARVONTA!


Elin hektistä huhtikuuta 2013. Olin saanut ystäväpariskunnalta pyynnän poiketa Tampereen Designtorilla, joka järjestettiin tuolloin Pakkahuoneella. Kasasin hoitolaukun ja lastasin autoon myös alle kolmikuisen Väinön, jonka kanssa lähdin innoissani tutustumaan myyjäisiin, joista en ollut edes kuullut aiemmin. Sanomattakin selvää, olin myyty. Design ja sisustus vei mut lopullisesti mukanaan tuona päivänä.
Olin pesänrakennusviettini johdattelemana kuolannut Domdom nimisen verkkokaupan sivuilla sisustusjuttuja. Aloin hiljalleen tunnistamaan omien suosikkimerkkien nimiä, tyyliä ja hintoja. Olin jo tuolloin totaalisen koukuttunut (ja olen edelleen, ehkä vaan enemmän). Tuolloin kateissa ollut "oma juttu" sisustuksessa alkoi hahmoittumaan. Myönnettäköön, että kulutin tuhottomasti aikaa netissä Väinön nukkuessa päiväunia vähän väliä.

Tuona aurinkoisena (ainakin henkisesti) kevätpäivänä tunnistin designtorilla Domdomin logon ja kiirehdin innosta puhkuen koskettelemaan ihanuuksia, joita olin nähnyt vain kuvissa. Pirita ja Mirkka, ihan huippu hauskat siskokset olivat edustamassa omaa liikettään. Vaihdettiin jopa muutama sana ostosten yhteydessä. Olin heidän mukaan muistuttanut Seventy tree printtien hinnasta, jonka itse tohinassa olivat kadottaneet. Jos kouluaikoina olisin tuohon tapaan muistanut asioita, todistuksessa komeilisi monen monta kymppiä. hehe...
Sain lopulta kannettua vauvan ja ostokset Kangasalle tuolloiseen kotiimme ja hihittelin onnellisena. Samassa rytäkässä päätin kiittää Domdomin myyjiä loistavasta asiakaspalvelusta maililla, sillä se on yksi tärkeimmistä jutuista mitä tiedän. Kiittäminen ei maksa mitään.

Seurasin Facebookissa Domdomin sivuilta, jossa siskokset ilmoittivat avaavansa ensimmäisen kivijalkamyymälänsä Tampereen keskustaan. Odotin avajaisia lähes yhtä paljon, kun joulupukkia naperona. En valehtele kauheasti, jos sanon käyneeni tuosta alkaen lähes viikottain liikkeellä, joten sisarukset ja heidän myymänsä tuotteet kävi hyvin tutuiksi ajan saatossa. Laatua, kestävyyttä, inspiroivat ihanat sisarukset, jotka ovat aina auttaneet lukuisissa sisustuskriiseissä, siitä on minun Domdom tehty.



Kokosin Domdomin verkkokaupasta kaikkia alle 30 euron hintaisia tuotteita, joita itse himoitsen ja joita jo ehkä löytyykin meidän kodista. Aina ei tarvitse olla lottovoittaja, että saa pieniä piristystä sisustukseen tai lahjaksi.                                                                          
1. Nordal, paperikoristeet 2.House Doctor, Geometry vaasi 3. Sailor stripes vaasi 4. Bloomingville, ripustimet 5. UASHMAMA, paperipussi 7. House doctor, The ball kynttilänjalka 8. Saana ja Olli, Maailman synty kassi 9. Playtype, Kalenterijuliste 2015



1. Seventy tree, Circus Ellie printti 2. Littlephant, Mukit 3. Kauniste, Muilla mailla tyyny 4. House doctor, the artwork laatikot 5. House of rym, Oh what a friendly face mukit 6. Tiina Kälkäinen, suloiset printit 7. Sininka, kaulakorut 8. Bloomingville, Puupallokoristeet

.
1. House doctor, Dots servetit 2. House of Rym, Shroomville muki 3. Ferm living, Splash servetit 4. House doctor, Cement saippuapumppu ja muki 5. House doctor, Stripes säilytyspussukka 6. Hantverk, rikkalapiosetti 7. H. Skjalm P., keittiöpyyhkeet 8. Maya, metallikorit 9. Musta 5101, tiskiaine 10. Ferm Living, leikkuulaudat


Osallistukaa rakkaat immeiset arvontaan lisäämällä kommenttikenttään nimimerkkinne ja sähköpostiosoitteenne. Kolmenkymmenen (30) euron lahjakortti arvotaan osallistuneiden kesken Maanantaina 22.12 klo. 20.00. Voittajalle ilmoitetaan henkilökohtaisesti ja lahjakortti lähtee postissa matkaan! 

Onko Domdom muidenkin kanttis, vai kenties uusi tuttavuus?


Rakkaudella, himosisustaja- Reetta

73 kommenttia:

  1. Oii, ihana Domdom <3

    Pääskysiä olkapäilläni / kikatus-@hotmail.com

    VastaaPoista
  2. Väää 😍 noi kaikki kelpais meille! Mukana siis!
    Jenni (jenni_heinonen@luukku.com)

    VastaaPoista
  3. Domdom on aivan paras!
    Snanna- siniannasalakari@gmail.com

    VastaaPoista
  4. Sun instagram tilin kautta mulle tuli tutuksi liike josta en ollut kuullutkaan, mahtijuttu mun mielestä..mies ehkä erimieltä 😉 honskuinen@gmail.com

    VastaaPoista
  5. Ooiiiiih voi kumpa mä voittaisin tän! Tuo kauppa on niin kertakaikkisen ihana, voisin valita sieltä i-han mi-tä ta-han-sa! Pääsisinpä joskus käymn kivijalkaliikkeessäkin, voisit sitten pitää mulle opastetun kierroksen Domdomissa :D

    smthingsmall@hotmail.com

    VastaaPoista
  6. I ♡ Domdom
    #Luru/ laura.palovainio@gmail.com

    VastaaPoista
  7. Kuullut vain hyvää, mitään en ole vielä sieltä ostanut... vielä.

    -Marikahen
    maryska@suomi24.fi

    VastaaPoista
  8. Jee! :)

    - V (talvilapsi@hotmail.com)

    VastaaPoista
  9. Domdom on kyllä ihana kauppa! Kauhean usein sinne ei kyllä uskalla jalkautua kun siitä seuraisi takuuvarma vararikko :D
    n.komulainen@gmail.com

    VastaaPoista
  10. Uuuuuh kyllä kiitos! Mukana arvonnassa!

    VastaaPoista
  11. mukana
    uusi tuttavuus
    kikke at live.fi

    VastaaPoista
  12. Oi, tämä ois niin mieluinen juttu opiskelijatytölle! :)

    VastaaPoista
  13. Mukana ihanassa arvonnassa.
    johannaliina(at)gmail.com

    VastaaPoista
  14. *Kirsikka* Mukana :)

    k_ahonen@hotmail.com

    VastaaPoista
  15. Kivoja juttuja, kelpais kyllä :)

    fjrinne@gmail.com

    VastaaPoista
  16. Tietysti mukana arvonnassa!
    usoderlu@hotmail.com

    VastaaPoista
  17. Niin ihanan näköisiä juttuja !
    karotikka@gmail.com

    VastaaPoista
  18. Mukana. Ihana liike, harvemmin tulee vaan ehdittyä käymään.

    VastaaPoista
  19. Mukana ollaan! Ihana liike ja kaikkea pientä sieltä on tullut hankittuakin. Ihania tuotteita olit kerännyt tähän!! :) h.oranen@suomi24.fi

    VastaaPoista
  20. Aivan ihania juttuja!! Ja kiva että teit tämmöisen "pienen budjetin" esittelyn! Tuo on ihan totta, että ei aina tarvitse kovin isoja panostuksia kun saa jo kodin ilmettä muokattua. Usein sisustuspainotteiset blogit keskittyy enempi sellaisiin kalliisiin asioihin mihin ei suurimmalla ole varaa ainakaan ihan tuosta noin vaan! Multa on mennyt koko Domdom aivan ohi, oon sun instan kautta ekoja kertoja ihaillut ja löytänyt vasta kyseisen liikkeen!

    Ja mukana arvonnassa tottakai :) minnanblogi@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan totta kyllä, olishan se ihanaa omistaa miljoonia, mutta pienemmälläkin saa kaikkea kaunista ja kestävää! Hyvä kun löysit <3

      Poista
  21. Mukana ollaan, vielä en ole sieltä mitään hankkinut, mutta se onkin vain ajan kysymys ;)

    noora.k.saksa@gmail.com

    VastaaPoista
  22. Mukana arvonnassa😊 Domdomissa vaikka mitä ihanuuksia... Terv. tanja.telimo@gmail.com

    VastaaPoista
  23. Ehdottomasti mukana!
    Olen kuolaillut Domdomin tuotteita siitä lähtien, kun löysin aikoinaan heidän sivunsa. Muutettuani uuteen asuntoon oli pakko päästä Tampereelle ostoksille Domdomiin (ja ehkä sen jälkeen vielä tehdä nettitilauskin...). Vieläkin sinne jäi kaikkea ihanaa, mitä uusi koti kaipaisi. Yksi niistä harvoista kaupoista, joiden valikoimasta huolisin lähes jokaisen tuotteen kotiini. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama juttu täällä ja nimenomaan se, että tuotteista löytyy myös paljon pienemmälläkin budjetilla. Ihana paikka!

      Poista
  24. Domdom <3 ltpohjola@luukku.com

    VastaaPoista
  25. Suosikkiliikkeitäni Tampereella :) Mukana arvonnassa!

    VastaaPoista
  26. Osallistun arvontaan!
    saila_p@hotmail.com

    VastaaPoista
  27. Ihana Domdom! Eilen tilattu ensimmäisen kerran.
    perhelampi@hotmail.fi

    VastaaPoista
  28. Mukana ehdottomasti! Tuttu paikka Domdom. Muutaman kerran käynyt ja ostanut. Ja juurikin odottelen yhtä arvontavoittoa sieltä. :)
    saarapauliina.pasanen@gmail.com

    VastaaPoista
  29. Ihana arvonta ja ihania juttuja :)
    s.kansakoski(at)luukku.com

    VastaaPoista
  30. Paljon löytyisi silmäniloa! Ehdottomasti mukana arvonnassa! marika.arola@gmail.com

    VastaaPoista
  31. Paljon löytyisi silmäniloa! Ehdottomasti arvonnassa mukana! marika.arola@gmail.com

    VastaaPoista
  32. Ehdottomasti mukana. Ihana kauppa!! Kivijalkakauppaan en vain ole koskaan päässyt, sillä Treellä käyntien aikaan se ei ole ollut avoinna. Nettikaupasta tilaaminen on kyllä tullut tutuksi. -Kaisa O (kajsasiekkinen@gmail.com)

    VastaaPoista
  33. Ihastuttava valikoima tässä liikkeessä. Helposti saisin käytettyä koko kuukausipalkkani kerralla tässä liikkeessä, mutta pelkkä ihailu on myöskin osa ihanuutta :)
    l33lamm@gmail.com

    VastaaPoista
  34. Uusi tuttavuus on. Ihania tuotteita!
    Laura S. (Salli0679@gmail.com)

    VastaaPoista
  35. Hyväksi havaittu liike, joten pakko osallistua! :) hussi.henriikka@gmail.com

    VastaaPoista
  36. Voi mitä ihania, itsekin monesti vieraillut domdomin sivuilla ::D mukana arvonnassa! magdaleena.moilanen@gmail.com

    VastaaPoista
  37. Verkkokaupasta on tullut tilailtua, ihana kauppa! Monta kivaa juttua vielä haluaisin sieltä kotiuttaa :)

    VastaaPoista
  38. Kanttis myös! Ihana kauppa. Ei uskalla liian usein käydä, menee koko palkka ;) eerika.konttinen@gmail.com

    VastaaPoista
  39. Ihania. <3

    AnnaKoo

    Kokkonen.anna at Gmail.com

    VastaaPoista
  40. Mukana kivassa arvonnassa.
    T. Mallukka
    marja-anneli@luukku.com

    VastaaPoista
  41. Uusi tuttavuus. hippu(at)outlook.com

    VastaaPoista
  42. Oi mitä ihanuuksia! Pakko käydä kivijalkaliikkeessäkin seuraavalla Tampereen reissulla:)
    charmed.90@hotmail.com

    VastaaPoista
  43. Kauniita juttuja! aksu_85@hotmail.com

    VastaaPoista
  44. Uusi tuttavuus, ihania juttuja.
    o.korpi@gmail.com

    VastaaPoista
  45. Ei ole uusi tuttavuus, usein kuljen liikeen ohi ja nimenomaan ikäväkseni ohi, koska satun aina kohdalle liikkeen ollessa jo suljettu. Muutaman tyynyn olenkin tuolta ostanut kuitenkin :)
    herttaxxx@gmail.com

    VastaaPoista
  46. Vanha tuttavuus, mutta myymälässä ei ole vielä tullut poikettua, vaikka Tampereella asunkin!

    Mukana siis arvonnassa! :)

    s.kuhanen @ gmail.com

    VastaaPoista
  47. Domdomissa on tullut poikettua kerran jos toisenkin

    VastaaPoista
  48. Ongan siellä poikettu kerran jos toisenkin

    VastaaPoista
  49. Pakkohan tähän on osallistua! :D turunen.sanni@gmail.com

    VastaaPoista
  50. Uusi tuttavuus, mutta näyttää superkivalta! Ehdottomasti mukana arvonnassa :)

    VastaaPoista
  51. Mä oon itseasiassa löytänyt tieni domdomiin sun instan kautta :) Muutama tilaus tehty eikä lahjakortti kyseiseen kauppaan olis yhtään pahitteeks!

    kristahan10@gmail.com

    VastaaPoista
  52. En ole ennen kuullut, mutta ihan minun kaupalta vaikuttais:)

    Olga
    otarkka(at)ulapland.fi

    VastaaPoista
  53. Ihana kauppa tuo Domdom, kesälomareissullani kerran pääsin käymään :) Lahjakortti olisi kyllä ihana voittaa :)

    netteri@gmail.com

    VastaaPoista
  54. Mukana :) sadesalomaki@gmail.com

    VastaaPoista
  55. Aaaws! Messissä!

    anu.kinnune@gmail.com

    VastaaPoista
  56. Oi oispa mahtavaa voittaa!

    Heidi
    zquila@gmail.com

    VastaaPoista
  57. Vaikka olen tamperelainen, kävin Domdomissa ensimmäisen kerran vasta eilen. Käynti ei takuulla jää viimeiseksi, oli niin kauniita ja tyylikkäitä tavaroita kauppa täynnä! Osallistun arvontaan ja toivottavasti vielä hyvällä arpaonnella! :) (hslahti@hotmail.com)

    VastaaPoista
  58. Aivan uusi tuttavuus, ihanalta vaikuttaa!

    rouvay (at) gmail.com

    VastaaPoista
  59. Domdomissa on kyllä laadukkaita ja kekseliäitä tuotteita.Olen tilannut sieltä kerran. Terv Aaka

    VastaaPoista
  60. Kaikkea kivaa löytyisi. Olen kuullut Domdomista, mutta en ole käynyt ostoksilla.
    Mukana arvonnassa.
    minnapo1(at)gmail.com

    VastaaPoista
  61. Todellakin mukana arvonnassa! Uutena tamperelaisena uuteen kotiin sopivia sisustusjuttuja!

    paloniemi.mira@gmail.com

    VastaaPoista
  62. Seuraavalla Treen reissulla tarviikin taas käydä, edellisestä Domdom-visiitistä on jo ihan liian kauan. :)

    jose (miuku) ajastaika.com

    VastaaPoista
  63. Uusi tuttavuus ja näyttää ihanalle paikalle!
    siinatar@gmail.com

    VastaaPoista
  64. 😊👍👍👍 je,hyvä DomDom!
    T.Darra-Henkka(henrijokinen @ hotmail.fi)

    VastaaPoista
  65. Uusi tuttavuus, mielelläni tutustuisin. Mukana arvonnassa.
    mallukka
    marja-anneli@luukku.com

    VastaaPoista