24.11.2014

ANNAN (MEELIKSEN) JOULUKALENTERI







Meidän Joulukalenterin valmistin jo viimevuonna Meeliksen ollessa vuoden ikäinen. Totta puhuakseni ei häntä juuri vielä tuolloin ihmetyttänyt pussukoihin piilotetut pienet lelut tai värikynät, lähinnä vain ne pienet rusinapaketit tai maissipalleropussukat joita joistan paljastui. 

Tuollaisen kalenterin valmistamiseen tarvitsee laudanpätkän, kuumaliimaa, pyykkipoikia sekä jonkunmoiset lenkit joista voi sitten kalenterin ripustaa seinälle. Minulla käytössä oli pienet tauluripustimet. Mutta jälkiviisaana olisin kiinnittänyt ruuvattavat lenkit tuonne laudan päälle niin kalenteri laskeutuisi nätimmin. 

Numerot on tehty dymolla ja viimeisen pyykkipojan maalasin punaiseksi ihan vain askartelumaalilla. Laudanpätkän alkuperää en edes muista! Olisikohan ollut Ikean löytönurkan jostain tuotteesta napattu lauta..

Pussukoihin voi laittaa vähän mitä huvittaa. Luulen että viimevuodesta viisastuneena haen erilaisia herkkuja, Meelis kun tykkää kanniskella pussukkaa ja syödä "ihan ite" ihan vaikka vaan maissinaksuja pussista, joten ei herkun tarvitse olla aina jotain sokeripitoista.

Pussukoista punaraidalliset olen tehnyt itse. Jotkut aion solmia nauhoilla jotta ne saa pyykkipojasta roikkumaan hieman eri tasolle. Jos joka väliin laittaisi pussukan, tulisi kalenterissa aika ahdasta. Kalenteria voi tietenkin täydentää jälkikäteenkin, mutta ehkä ainakin vanhemman lapsen kanssa hienoa on juuri se että jokaisessa "luukussa" roikkuu jokin odotettava ylläri.. Tuollainen pussukka on muuten todella helppo tehdä itse. Tein alle ohjeen ja pahoittelen huonoja salamakuvia, no, jokainen kuvaava ihminen tietää mitä se tähän vuodenaikaan on, joten ei siitä sen enempää!


PIENI LAHJAPUSSUKKA


01. Tarvitset suikaleen paperia, joka on suorakaiteen muotoinen. Koolla ei muuten ole merkitystä, mitä isompi, sen isompi pussukkakin on. Sekä läpinäkyvää teippiä. Oma paperini on ihan perus lahjapaperia, mutta hieno tulisi myös esimerkiksi vanhojen aikakausilehtien sivuista.



02. Taita ensin toinen reuna mutta jätä toiselle puolelle hieman enemmän varaa. Taita sitten toinen reuna aikaisemmin taitetun reunan päälle. Sitten teippaa saumakohta läpinäkyvällä teipillä. Mikäli teet jollekin painavemmalle asialle pussukkaa, teippaa pussi myös sisäpuolelta saumakohdasta.



03. Sitten taita pohja alareunaan. Ei kannata taittaa ihan hirveän pientä jotta pussiin jää tilaa tavaralle. Sitten taita pohjan kulmat ylläolevan kuvan mukaisesti sisäänpäin.


04. Lopuksi taita pohjan ylä ja alapään "lärpäkkeet" sisäänpäin ja teippaa saumakohdasta. Tässä voi myös laittaa teippiä sisäpuolelle jos paketin tulee olla tukevampi.

Yläreunan voi sitten kääntää haluamallaan tavalla kiinni. Myös hauskaa ilmettä tuovat maskinteipit.

Jääkääpä odottelemaan niin näette millainen kalenteri Reetan kotona on tänä vuonna!

- Anna -

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti