26.2.2015

SAMA KAAVA, KAKSI ERILAISTA MEKKOA










Kuten kuvien laadusta voi päätellä on nämä tehty vieläkin pimeämpänä aikana vuodesta. Näiden valmistuksesta on jo joku tovi kulunut ja mekotkin ovat jo uusilla omistajillaan. En kuvannut mekkojen valmistusvaiheita, koska molemmat menivät lahjaksi ja tein ne mukamas kiireaikataululla, sekä pimeään aikaan päivästä. Kertokaapa jos joskus haluatte tästä vaihe vaiheelta valmistusohjeen? Voisin nimittäin yrittää seuraavan tällaisen mekon valmistaessani kuvata myös ne valmistusvaiheet ohjeeksi saakka.

Toiseen mekkoon tuli suora alareuna, ja toisesta tuli kuminauhan avulla niinsanottu pallohelma. Tyyliltään mekot ovat melko erilaiset. Ainoa "kaava" jota käytin oli Meeliksen jonkun tank topin yläosa. Mittasin hieman hänen yllään kuinka pitkälle sauma pitäisi tulla että helma lähtisi kauniisti, eikä esimerkiksi liian ylhäältä. Piirsin kaavan piirustuspaperille tussilla "vähän sinnepäin". Helman mittasin summamutikassa leveämmäksi kuin yläaosa ja rypytin sen yläosaan sopivaksi, helman piituuteen kurkkasin taas mittanauhalla Meeliksen päällä minkä mittainen sen tulisi olla.. Mä oon aina vähän sellainen summamutikka ompelija.

Kukkakangas on muuten kirpputorilta ostettu lakana! Lakanasta tehdessä kannattaa käyttää reunat ja kulmat, sillä keskiosa usein on jo niin kulunut että ei kestä niin hyvin kuin kankaiden reunaosat. Salmiakkikuvioinen nauha on Eurokankaasta, ja sieltä löytyy muitakin näitä hauskoja nauhoja eri kuoseissa. Kaikki napit ovat löytyneet nappivarastostani. "Farkkukangas" on äidin kangasvarastoista aikoinaan haalittua.

Ja hei! Kiitoksia kärsivällisyydestänne, palaamme nyt taas aktiivisemmin blogin pariin, miten nyt ehdimmekään. 



- Anna -

4 kommenttia: